31.12 uuden vuoden aatto

Istanbulin salattu alamaailma

29.12 Suufilaiset mysteerit

Tie derwissien mysteereihin käy Rumin runojen kautta.

Voi sitä nilkkojen särkyä illalla! Onneksi moderni lääketiede auttoi
ja särkygeeli riensi uneni turvaksi.

Aamu oli tokkurainen ja sateinen. Tänään fleese, kuoritakki sekä
hanskat olivat tarpeen. Suunnitelmamme mukaisesti aloitimme päivän
Yerebatan Sarayi:sta, hämmentävästi lontooksi cistern. Kyseessä on
336:n pylvään tukema maanalainen bysanttiaikakauden vesisäiliö joka on
myös suosittu nähtävyys. Pylväiden lomassa niukan tunnelmavalaistuksen
keskellä kulki erilliset kävelytiet. Pohjalla on hieman vettä, suuria
kaloja, pieniä kaloja ja lukuisia toivomuskolikoita. Kolmijalkaa ei
tietenkään ilman erillismaksua saanut viedä sisälle (en uskaltanut
kysyä paljonko olisi professionaalikuvaus kustantanut) joten vietin
puolet ajastani polvillani tukeutuen kameran kanssa kaiteisiin.

Tila oli majesteettinen, mielikuvitusta ruokkiva ja historiallisia
salaisuuksia vihjaileva. Tutustuimme kahteen medusan päähän jotka oli
paikkaan jostakin ryöstetty korinttilaispylväiden osiksi. Mahtoi olla
terapeuttista hukuttaa noidan päät veteen, ainakaan emansipaatiota
parempaa syytä ei historiankirjoitus tunne.

Turkkilaisen kahvin ja ottomaanien linnunpesiä muistuttavien herkkujen
jälkeen siirryimme kohti Pera Palace hotellia Uuden Istanbulin
puolella.

Nyt oli kaikki suurkaupungin limanuljaskapiskit änkeneet samaan
ratikkaan kanssamme sillä menessä minä hermostuin yhteen ja
palatessamme seuralaiseni toiseen. Ruuhkassa nylkyttävä luolamies ei
todellakaan ole miellyttävää matkailua mutta onneksi aina voi jäädä
pois aiemmin ja kävellä hieman enemmän. Suomalainen kiroiluryöppy kun
tuskin viihdyttäisi muita matkastajia!

Pääsimme kuitenkin maailman toiseksi vanhimman metron kyydissä
oikeille kulmille ja melkein vahingossa löysimme itsemme Galata
Mevlevihanesista, entinen mevleviläinen dervissien lodge joka on juuri
kunnostettu museoksi. Museo oli varsin informatiivinen ja sisälsi
paljon esineitä ja tietoa suufilaisuuden ja dervissien historiasta.
Mystinen islamin suuntaus keskittyy eri koulukuntiin ja loosseihin.
Inititaatioon kuului kolmen päivän omistautumisen osuus jonka jälkeen
alkoi 1001 päivän koulutus ja elämä. Koulutukseen kuului arkisen työn
lisäksi suuri joukko taiteita ja kirjallisuutta. Suuntaus on saanut
alkunsa Rumi:n runoudesta ja hänen seuraajistaan ja museo antoi
muutaman säkeen esimerkiksi näistä upeista helmistä. Mun pitää löytää
itselleni kirja niitä!

Mystiikan huipentuma on tietenkin dervissien tanssima seremonia jossa
tanssija paikallaan pyörimällä kanavoi taivaasta rakkautta ihmiselle.
Loput voimmekin lukea Corto Maltesen albumeista.

Tästä näyttää tulevan pitkä postaus joten jatkan myöhemmin.

Välikevennyksenä fakta Turkista:
90% turkkilaisista miehistä aloittaa keskustelun lauseella "You have
nice hair, where are you from?" Tämä liittyy vilkkaisiin
turistialueisiin jossa olemme liikkuneet.

Kerää koko sarja 2

Kerää koko sarja!

Näkymä

28.12 Istanbul

Kuu on suurempi Marmaran yllä ja Istanbulin yöt ovat lämpimiä.

Torstai kului lähes kokonaan matkustamiseen. Turusta Espooseen oli
nollakeli ja vasta matkalla alkoi valaistua. Radio varoitteli suuresta
sekaannuksesta Helsinki-Vantaalla mutta sotku oli selvästi siivottu
pois meidän edestämme. Hyppy Riikaan oli lyhyt ja uninen,
lentokentällä odottelimme kahden tupakan verran ja aatuimme uudelleen
koneeseen kohti Istanbulia. Komea auringonlasku hiveli ikkunapaikan
saaneita, me muut luimme kirjaa.

Ataturkin kenttä oli melko selkeä, passintarkastukseen toki piti
jonottaa tovi. Matkalaukkuja taas jonotimme kaksi tovia mutta
uskollinen möhkömme saapui perille penkomatta. Pisteet Finavialle,
kerrankin näin.

Kuten olimme aiemmin tutustuneet, paikallinen julkinen liikenne on
simppeli ja halpa. Matka vanhaan kaupunkiin tuntui silti jaloissa
sillä ratikkamatkan seisomisen jälkeen kävelimme pikkukatuja melkein
tunnin ennen kuin ovimiesten ystävällisellä opastuksella löysimme
hostelliimme. Laukun hylättyänne suuret suomalaiset metsästäjät
lähtivät ruoanhakuun... ja onnistuimme loisteliaasti. Tuoreita
vihanneksia, säilöttyjä vihanneksia, jugurttia,
pomegranaattikastiketta, vaikka mitä.

Matkakumppanini sai unta helposti, minä taas kukuin lämpimässä
yhteishuoneessa seinän takaisen pölinän rytmissä. Lopulta uni
kuitenkin voitti.

Aamu tulee aina liian aikaisin mutta onneksi voi herätä suoraan
aamiaiselle. Kattoterassi tarjosi sokkeloisen näkymän ja jopa
vuosinaan palatseista kaukaisuudessa.

Aloitimme turisteeraamisen hyvillä mielin. Teestä, bussiretkistä,
veneretkustä ja kirjoista kieltäydyttyämme tutustuimme Sinisen
Moskeijan pihaan. Moskeija oli turisteilta suljettu keskipäivän
rukouksen ajaksi joten etsiydyimme kauppakorttelikujien kautta
lounaalle ennen uutta yritystä. Kunnioittavasti hui päässä ja takki
pitkähihaisena pakkauduimme satojen muiden ihmettelijöiden kera
1600-luvulla rakennettuun mahtipontiseen moskeijaan.

Minua ihmetytti miten monen vierailijan päästä huivi katosi heti kun
asuvahdeilta vältyttiin. Eipä tämä minunkaan pyhä tilani ole, mutta ei
se minulta ole pois kunnioittaa muita. Rakennus itse oli massiivinen
ja kaunis. Valtavaa keskikupolia ympäröivät lukuisat lasi-ikkunat ja
matalalla roikkuvat suuret kynttelikkövalot vain korostivat ihmisen
pienuutta. Saman katon alla kuuli melkein mitä tahansa kieltä,
rukoilijoista näimme lähinnä selät.

Huh! Vaeltelimme jälleen Sultanahmetin takaisille kujille kahvin
toivossa. Sen nautittuamme kävelimme salmen rantaan ja huomasimme
istuvamme pikkubussin penkillä odottamassa kahden tunnin venematkaa
joka meille edullisesti onnistuttiin kauppaamaan. Se ei ollut virhe
sillä tunnelma auringon laskiessa Marmatin meren yllä rikkonaiaiin
pilviin oli kokemisen arvoinen. Takaisin tullessa aluksella
luukutettiin paikallista dancelistaa ja valoletkujen loisteessa
ihailimme miljoonakaupungin kirkkaita rantoja.

Suunnittelimme kävelevämme takaisin hostellille mutta Istanbul päätti
toisin ja ajauduimme Suuren Basaarin kautta lähtöpisteeseemme. Tästä
viisastuneena hyppäsimme ratikalla muutaman pysäkin kohti hostellimme
viereistä ravintolakatua. Tänään arpa suosi grillattuja kasviksia eli
veg table kebabia. Munakoiso sai nyt virallisen hyväksynnän olemassa
ololleen, se pitää vain grillata kiviuunissa!

Otimme itseemme miten tylysti kulkukissaa jouduttiin ravintolan
terassilta häätämään ja astuimme oluelle vastapäiseen
anniskelulaitokseen jossa nyt tätä kirjoittelen.

Tänään luulisi unen maistuvan!

Lentokentällä

Radiouutiset peloittelivat suuresta sotkusta ja ruuhkasta
Helsinki-Vantaan lentokentällä. Ykkösterminaalin autioilla käytävillä
tästä ei ollut vilaustakaan.

Lento Istanbuliin menee Riikan kautta. Pyrin päivittämään tunnelmia
matkan varrelta sen mukaan miten pääsen netin äärelle!

Theme song for the week

This is my theme song for the week!

http://www.youtube.com/watch?v=BOG8emH4Ab8

27th of December we travel to Istanbul. I might update something on the way but probably you get the whole trip after I get home January 7th.

Another point of view

My lovely travelling companion Laura has blogged about our journey for the finnish impaired so enjoy my english speaking friends!

http://rostenlaura.tumblr.com/post/29963117247/road-trip-to-hell

http://rostenlaura.tumblr.com/post/31768911232/mad-trekkers-tea-party

14.8. Yhdeksäs päivä

14.8. Yhdeksäs päivä

Väsähdin iltaruoan jälkeen täysin ja nukahdin. Heräsin viideltä, jatkoin unia ja aamulla laskin että unta kuhmuraisella maapohjalla tuli kokonaiset 13 tuntia! Taisi tulla uni tarpeeseen. Pakkasimme hiljalleen ja astuimme autoon, luvattu 22 astetta lämpöä ei houkuttele tunturiin kävelylle…

Alkuilta.

Kuinkas kävikään taas Tornion kohdalla, melkein ajamme Ruotsiin, viimehetken käännös pelasti matkalaiset! Matka sujuu pikkunissanilla oikein sujuvasti mutta kakkoskuskilla on koko matkan tylsää! Pärpär ja huonot vitsit! Jospa muutaman kuvan muokkaisi ajankuluksi. Suuntana Tampere ja huomenna Turku!

Hieman myöhemmin. 

Oi Photoshop minun henkilökohtainen jeesukseni! Pelastat tylsyydeltä ja autat kuluttamaan aikaa, prosessoit kuvia ja muokkaat ajatuksia! Ja kiitos internetille, tuolle ikuiselle tutoriaalien tarjoajalle. Ylistys myös läppärille joka autossa kulkee ja musiikkia soittaa!

Autohulluus iskee. Vielä on matkaa jäljellä. 

Paljon myöhemmin.

Mielensämuuttajien kerho on täällä taas! Emme jaksa jäädä Tampereelle vaikka ystäviä olisikin mukava nähdä. Jyväskylä saavutettiin kymmenen aikaan joten samalla vaivalla ajamme Turkuun ja kotiin. Älkää kertoko äideille että kuski ajoi 14 tuntia putkeen. Löysimme läppärin musiikkivalikoiman joten yöradio soittaa mitä mainiointa musiikkia samalla kun photoshop raksuttaa laskujaan. Tampere 40 kilometria. Etelässä on pimeää. Hassut kurjet muuttavat jo nyt pois pohjoisesta. 

Hieman aikaisemmin aamuyöstä

Nyt loppu pelleily musiikin kanssa! Tiukkaa elektroa kehiin, energiajuomaa tölkistä ja sätkä huulessa fotaria!

Loppusuoralla

On siinä pimeydessä hyvätkin puolensa. Linnunrata on kaunis kaari taivaalla keskellä pimeää tietä. Jos taivas oli suuri tunturissa niin on se yöllä vielä suurempi. 

Yhtään liftaria emme nähneet matkalla. 

Tältä päivältä ei ollut kuvia. Voitte kuitenkin kuvitella täynnä tavaraa olevan auton ja levottoman apukuskin sekä lukuisia kilometrejä tämän ohjeistavan kännykkäkuvan avulla. 

13.8. Kahdeksas päivä

13.8.2012 Kahdeksas päivä

Mitä lyhyempi matka sitä vaikeampi se on kulkea. Porot valoivat rinkkaani lyijyä yöaikana, nuo kirotut sorkkaeläimet! 

Aamu on vilpoinen mutta päivästä tulee nopeasti aurinkoinen ja kuuma. Matka on hidasta ja etenee lähinnä kiukulla. Ruijanpolulta pururadalle siirtyessä on jo puhti niin poissa että aivoissakaan ei liiku kuin tahmaisia ajatusten matoja. Olo on kuin olisi ollut viikon metsässä, housut hankaavat reisiä (älä kulje liian löysissä housuissa…), vesikellot muistuttavat olemassaolostaan, hyttysenpuremat kutiavat ja aurinko paistaa aivan liian kuumasti. Auto näkyy jo mutta millään ei jaksa ja vihdoin! 

Kuin säälistä tai ihmeestä on autossa ollut kokis säilynyt kylmänä! Hiilihappoinen juoma, vaatteiden vaihto mukavampiin ja kevyisiin ja Tunturikeskukseen pullakahville! Tämä pullakahvi on meitä motivoinut ja pari päivää ja on todellakin maistuvaa!

Tunturikeskuksen jälkeen on suunta jälleen Tankavaaran kultakylään. Alkuvaikutelmaltaan turistimaisen kuvan jättänyt paikka on edelleen erittäin miellyttävä ja vieraanvarainen. Juttelemme vaelluksestamme terassilla kylmän oluen ja tupakan äärellä, ei varmasti ole Lapin Kulta maistunut koskaan näin hyvältä! Ravintolassa kirjoitellessa on oikein kotoisa olo, suihku pesi puoli senttiä metsää pois iholta ja teltta odottaa väsynyttä myöhemmin. 

Kuten aina projektien jälkeen on olo ettei koskaan enää! Tiedän, että ensi viikolla alan miettimään koska menemme uudelleen, ollaanko tällä kertaa viikko ja paljonko ja missä? 

Ennakkovilkaisu tulevista neulanreikäkuvista!
Skannaus ja muokkaus ovat satunnaisia joten varsinainen lopputulos saattaa muuttua.
Kuva Tankavaaran kultakylästä. 

12.8. Seitsemäs päivä

12.8. Seitsemäs päivä

Aamu on tahmea. MInulla kestää ihan kaikessa ja kulkeminenkin on raskasta. Jalka nousee toisen eteen ja laulutkin on lopussa. Kahvitauon jälkeen kuitenkin matka reipastuu ja lauleskelemme itsekeksityillä sanoilla kaikkia muistamiamme säveliä tappaaksemme tylsyyttä. Kopsusjärventien laavu tulee eteen paljon nopeammin kuin arvelimme. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme yöpyneet siellä mutta päätämme jatkaa matkaa vielä. Laavun saha oli myös niin huonossa kunnossa että teimme nuotiomme keräämistämme risuista. 

Lisäksi tupakat alkoivat olla lopussa… Paras motivaattori tupakoitsijalle kävelemiseen! Säännöstelypolitiikkamme sallii meille omia laihialaisia sätkiä tai jaettuja parempia sätkiä. Päivän loppuosuuskaan ei ole paha, tunnelma on katossa ja herja lentää, riimit ovat hallussa ja päässä soi luonto ja laulu! Ruijanpolku on pieni ja mutkitteleva historiallinen reitti. Maisemat ovat kauniita ja kulkija tuntee olevansa keskellä jotain suurta, historian pieni palanen. 

Komeita vääntyneitä puunrunkoja oli maasto täynnä. 

Kopsusjärventien laavu hemmottelee meitä kauniilla jokimaisemalla ja sitkeillä hyttysillä. Rakovalkea karkottaa suurimman määrän itikoista. Yö on vilpoinen, mutta makuupussissa pärjää vaatteiden kera. Kehittelen teoriaa, että uusi makuupussini on minulle liian suuri, ja siksi en saa sitä oikein lämpimäksi. 

11.8. Kuudes päivä

11.8.2012 Kuudes päivä

Pidämme jonkinlaista kirjaa matka-ajoistamme, jotta saa hieman kuvaa miten paljon meillä menee aikaa mihinkin matkaan. Maasto tientenkin vaikuttaa sekä väsymys. Aamulla kuljemme hitaammin kuin päivällä. Lounaan jälkeen tahti yleensä kohenee ja illalla alkaa jo lihakset huutamaan armoa siinä määrin, että vaatii lähinnä masokistista jääräpäisyyttä päästä eteenpäin. Päivätahtimme ei ole kova, olen asettanut satunnaisen kahdeksan kilometrin tavoitteen päivälle. Pidämme reilusti taukoja. Juomme kylmää kahvia ja syömme energiapatukoita, tai vaan juomme vettä tai minä valokuvaan kauniita maisemia. 

Kiitämme Suomunlatvan laavua ja suuntaamme kohti Suomunruoktun autiotupaa ja museokämppää. Matka sujuu kätevästi mutta kävelemisen zen on kateissa ja juttelemme sekä lauleskelemme matkan aikana. Ruoka tekee iloiseksi ja törmäämme jälleen matkaajiin. He olivat päivän aikana kulkeneet jo 15 kilometria ja pohtivat jatkavatko toisen samanmoisen… huh! Onneksi vaeltaminen ei ole kilpailu vaan elämys, jokainen omalla tahdillaan. 

Heti tuvalta lähdettyämme tulee joen ylitys, joka ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Kolme märkää kenkää myöhemmin olemme museomökin pihassa ja kuivaamme jalkineita ärsyyntyneenä, mutta naureskellen. Voittajaksi osoittui koirankuivauspyyhe jonka olin ottanut mukaan. Mikrokuituinen liina imi kosteanakin hyvin vettä kengistä ja kuivat sukat sekä talkki hoitivat loput. 

Päivän loppuosuus on mäkistä havumetsää. Kelot ja lahonneet puut tekevät metsästä jotenkin taianomaisen, odottelen vain näkeväni vilauksen peikoista tai keijuista. Vilkas mielikuvitus, sitä riittää! 

Tammakkolammen varaustupa löytyy helposti, siitä Kopsusjärven tulipaikalle on kuitenkin hieman sotkuisempi polkuviidakko. Kaunis soinen maasto vaatii varovaista kulkemista ja ilta pitenee. Löydämme paikan lopulta hyvin ja järvi odottaa peseytyjää! Saan rakovalkean sytytettyä ja ensimmäinen uskaltaa järveen. Itse seuraan perästä ja totean että nyt ei kykene, peseydyn pikaisesti mutta uimisen jätän väliin! Puhtaammissa iltavaatteissa rakovalkea on kaunis ja tunnelma rauhallinen. Kuvaan jonkin verran yökuvia ja kiroan, ettei jaksa kantaa jalustaa mukana tällaisella reissulla. Kauniit kuvat saavat minut kuitenkin hyvälle tuulelle ja uni tulee hyvin. 

Metsän keskeltä löysimme kivisen maan.

Ooh, tummat oksat vastavalossa!

Tunturit taivaanrannassa dramaattisilla pilvillä, siihen ei vaan kyllästy. 

Yökuvauksen tunnelmat ovat aina mystisiä! Näistä on sen kummemin turha avautua, nauttikaa jos olette nauttiaksenne.

10.8.2012 Viides päivä

10.8.2012 Viides päivä

Aamu alkaa lämpimällä kahvilla ravintolassa. Paikka on ihastuttava suloisuudessaan ja henkilökunta aivan yhtä mukavaa kuin eilenkin. Vieressä sijaitseva kansainvälinen kultamuseo maksaisi 8e ja vieressä olisi pieni Tankavaara sekä iso Tankavaara. Museon lupaillaan olevan ainoa kansainvälinen kultamuseo mutta hinta jättää opiskelijat hieman varuilleen, ja se jää tällä kertaa näkemättä. 

Koiliskairan luontokeskuksen henkilökunta on mukavaa. Saamme vinkkejä reitistä ja luonnosta ja he näyttävät pelkästään meille puolen tunnin videon Koiliskairan alueesta. Keskuksen perusnäyttely kertoo alueen luonnosta ja historiasta ja tutkimme looppien läpi hyönteisiä sekä biologisen museon mieleentuoviin luontoskenaarioihin. 

Suuntaamme siis kohti Saariselän Tunturikeskusta. Siellä tankkaamme vielä kahvit, sekä jätämme reittisuunnitelmamme. 

Tässä se on! Nyt lähtee tytöt tunturiin! Öitä teltassa ja rankkaa kävelyä päivät! Pussiruokaa ja kaunista luontoa! Poroja! Reittisuunnitelmamme mukaan kulkisimme Niilanpään poroerotusalueelle ja päivätuvalle, siitä Nillanpään ja Rautupään kautta Rautulammen autiotuvalle, Suomenruoktulle, Kopsusjärvelle, Kopsusjärventielle ja Ruijanpolkua takaisin Kiilopään Tunturikeskukseen. 

Niilanpään päivätupa maastokartalla

Päivätupa tarjosi meille vettä sekä suojaisan paikan ruokailulle. 

Innostusta on ilmassa pakatessamme kamoja, hieman jännittääkin. Onhan sitä viimeksi ollut luonnon keskellä partiossa ja minä en ole vielä tunturille kiivennytkään. Olkoonkin etteivät matkan varrella olevat tunturit mitään korkeimpia ole, maisemat kauniilla ilmalla ovat varmasti sen mukaisia! Jännittää myös hieman miten jaksamme, kaupunkilaisena kun olen tottunut lähinnä kävelemään kapakasta toiseen. 

Aurinkolasit jäivät.

Laura ja rinkka tunturissa. 

Tunturin laella todellakin maisemat palkitsevat koko nousun. Puolipilvinen päivä avaa eteemme majesteettiset maisemat tunturihuippuineen, pilvineen ja karuna varvikkona. Korkealla tuntuu aina kuin taivas olisi lähempänä, suurempi ja valtaisampi. Ei ole rakennuksia varjostamassa tai metsää sitä kätkemässä. Lähes koskematonta luontoa niin pitkälle kuin näkee ja se kaikki on meille juuri tänään! Ehkä myös hyttysille, poroille, myyrille, linnuille ja muille retkeilijöille… joiden tapaamista odotankin mielelläni, mutta myös kauhulla. Tarinat vinkuvista kaupunkilaisista laavuilla soivat korvissani mutta ne unohtuvat nopeasti. 

Tunturissa taivas on suuri

Minne polku johtaakaan

Polkua on vaikea seurata tunturissa. Emme kulje merkittyä polkua vaan pienempää reittiä, jotta pääsemme sinne minne haluamme. Käännymme etsimään pientä polkua kartan lupaaman puron varrelta, mutta mitään polkua emme kyllä löydä… merkitty risteävä polku on takanamme ja kuljemme sitkeästi eteenpäin kunnes tajuamme että emme taidakaan olla ihan siinä missä kuvittelimme. Ei ole todellista! Ensimmäinen päivä tunturissa ja heti eksymme! Emme kuitenkaan ole kaukana mistään ja tunnelma on niin korkealla, että paniikki ei edes tule mieleen. Rinteestä saamme sen verran kenttää, että saan sijaintimme puhelimen GPS:llä ja ymmärrämme missä olemme. Päätämme suunnata kohti Suomunlatvan laavua, joka on lähempänä kuin alkuperäisen suunnitelman mukainen autiotupa. Haravoimme ympäriinsä, kunnes ymmärrämme että emme ole vielä siellä, seuraamme jokea pidemmälle. Ei nyt ihan mennyt niin kuin Strömsössä! Väsyneen silmissä ei ole kauniimpaa näkyä ollutkaan kuin halkovaja ja laavu koivikkoisessa rinteessä! 

Suomunlatvan laavu maastokartalla

Päätämme sitkeästi tehdä ensin puutöitä, jotta pääsemme laittamaan ruoan lämpimän nuotion ääreen. Paitsi ettei sekään ollut ihan eilinen kun kirvestä on heilutellut ja lopputuloksena löydän kaksi ihastuttavaa vesikelloa kämmenestäni. Sisulla siitä kuitenkin selvisimme ja nukuimme yön laavussa vatsa täynnä ruokaa.

Väsyneen retkeilijän onni

Yö paljasti mahtipontisen kuun

Lopuksi vielä kerron että minulla on heikkous tupasvilloihin. Jostain syystä koen ne mitä sympaattisimmiksi kasveiksi. Tähän saattaa vaikuttaa se että lapsena minulla oli vain hieman repeytynyt juliste peikoista jotka keräsivät tupasvilloja ja tuijotin sitä usein (se ehkä selittää jotain...) Onneksi tällä reissulla villoja ehti kuvaamaan usein!

Tupasvilla. Missä peikot?

9.8.2012 Neljäs päivä

9.8.2012 Neljäs päivä

Oulusta matka jatkuu kevyesti tietä pitkin. Rokki raikaa metallisemmin ja ennen kuin huomaammekaan olemme Suomen ja Ruotsin rajalla! Mitä! Rovaniemelle piti mennä eikä Ruotsiin! Äkkiä takaisin! Suomi, älä jätä! 

Tarkemman kartan luvun jälkeen löydämme jälleen oikealle tielle ja ajamme kohti Rovaniemeä. Parikymmentä kilometriä ennen pohjoisinta rautatieasemaa huomaamme kyltin 

hiidenkirnuista. Sinne! Jääkautisia muodostelmia röykkiöittäin! Netti kertoo niiden sijaitsevan Rautiosaaren kylässä, jonne olisi takaisinpäin matkaa jo melkoisesti. Huoltamollakaan ei meitä osata neuvoa, siellä niitä on metsässä. Päätämme jättää hiidenkirnut toiseen kertaan ja suunnata alkuperäisen suunnitelman mukaan kohti Koiliskairan luontokeskusta. Keskus on jo suljettu, mutta sen vieressä Tankavaarassa on Kultakylän leirintäalue. Parkkipaikka, vessat ja suihku kutsuvat meitä ja ajamme perille. 

Kultakylä on pieni mutka nelostieltä jossa ei paljoa sijaitse. Leirintäalue, mökkejä, sauna, pieni julkisivumainen lännenkylää muistuttava keskus. Vastaanotto löytyy ravintolasta ja paikka on sisältä vielä kitchsisempi kuin ulkoa! Telttapaikan laskuttaa valkopartainen hattupäinen vanha mies, joka on kuin suoraan elokuvasta. Saatuamme teltan pystyyn ja sankaroituamme ruoan nukumme onnellisesti. 

Paikassa on vanhan lännen tuntua!

Tämä biisi tuli paikasta elävästi mieleen:

8.8.2012 Kolmas päivä

8.8.2012

Nukumme pitkään ja koleassa kelissä pakkaamme auton. Suuntana on Jyväskylä ja sieltä Varpaisjärvelle tutkimaan Helvetinkattilaa. Ensin kuitenkin markettiin. Yöllä totesin viisitoista vuottta vanhan makuupussini nähneen nyt viimeiset päivänsä ja haluan uuden ja lämpimämmän makuupussin. Tiedustelujen ja googlauksen jälkeen päädymme Prismaan. 

Lainaamme Jyväskylästä keittiötä ja laitamme vaatimattoman ruokamme. Sade seuraa meitä ja sääennusten mukaan idässä sataa koko päivän. Haluamme jonnekin sateensuojaan nukkumaan emmekä Varpaisjärven pikkutielle värisemään, joten alamme kehitellä uutta suunnitelmaa. Puheissa käyvät jo Vaasa, pohdimme myös kevytsateista Viitasaaren leirintäaluetta ja tunnelma on huvittunut. Mielensämuuttajien kerho on täällä taas! 

Matkalla kohti massiivista pilveä.

Autossa kuitenkin päätämme jatkaa matkaa. Suunnitelmissa olisi pyytää majoitusta Oulun läheltä tai pystyttää teltta Tupoksen ABC:n pihaan jossa caravaanaritkin yöpyvät. Rokki raikaa ja tunnelma on katossa, ja sade jää etelään. Pääsemme nukkumaan sisätilaan - lämmin tila ja suihku ovat luksusta jo tässä vaiheessa reissua. 

Auringonlasku häikäisee.

7.8.2012 Toinen päivä

7.8.2012

Seitsemisen luontokeskus antoi hyviä vinkkejä mihin majoittua, ja mikä retki sopii meille. Ajoimme Helvetinjärven kansallispuistoon ja teimme leirin Haukkajärven leirintäalueelle. Pirkanmaan Riviera sanovat ja kaunis oli hiekkaranta. Päivän tavoite oli Helvetinjärvi ja Helvetin kolu. Matkaa olisi 5,5 kilometria suuntaansa ja varusteet ovat uudet ja tuntemattomat. Alkumatka sujui kevyesti mutta nopeasti huomasi etteivät lihakset ole tottuneet tällaiseen työhön - jalat maitohapoilla sai kiivetä juurakkoista polkua ja liukkaita pitkospuita. Portaita oli kivistä, tukista ja puusta. Polku kulki kuruja ylös ja alas, maasto on muotoutunut 200 miljoonaa vuotta sitten maanliikkeiden myötä. Maasto on paikoittain soinen ja kaareutuneita polkuja reunustavia norjia puita on paljon. Mahtavat vanhojen puiden juurakot nousivat väärässä kulmassa myrskyjen jäljiltä ja ruokkivat mielikuvitusta peikkojen alisesta maailmasta. 

Lopulta kiipesimme Helvetin kolun reunalle. Jyrkänteet ovat korkeita ja maisemat kaiken kulkemisen arvoisia. Pitkä kurujärvi avautuu majesteettisena lämpimänä päivänä. Kuljemme vielä pitkät portaat Helvetinjärven rantaan päivätuvalle. Sen nuotiopaikalla pienessä tihkussa saamme laitettua lämpimän lounaan. Nautimme hiljaisuudesta ja komeista maisemista. Niissä on jotain synkkää mutta samalla elävää. 

Helvetinjärven lumpeet sateessa. 

Maistiaisia erämaaluonnosta.

Kenet laulamme suohon?

Komea mahtava Helvetinjärvi.

Tämä on vakava paikka!

Toiset jaksaa hymyillä!

Helvetinkolu

Helvetinjärvi synkkänä tihkusateessa.

Sateen ajamana matkaamme takaisinpäin. Niksautin polveni kulun paikkeilla noustessani geokätköltä. Jalkaa särkee, mutta se ei ole pahasti vahingoittunut joten jatkamme matkaa alkuun hitaammin ja varovaisemmin. Ei sirkustemppuja minulle! Pidämme edelleen taukoja tarvittaessa, mutta matka alkaa saamaan zenmäistä tunnelmaa. Ajatukset keskittyvät vain askelmiin ja maastoon, ajoittaisiin muihin asioihin, mutta luonto ja kulkeminen vievät suurimman osan kaikesta. 

Perillä pääsemme makkaratulen ääreen lämmittelemään, vaihtamaan vaatteita ja suojaan sateelta. 

Teltassa on yöllä kylmää ja kosteaa. Lihakset särkevät. 

6.8.2012 Ensimmäinen päivä.

6.8. 2012

Pääsemme liikkeelle melko myöhään aamuisten toimien vuoksi. Tunnelma on katossa, vaikka suurta lähtemisen tunnetta ei synny. Olemme kuitenkin matkalla. Palautamme tarpeettomia ostoksia ja tankkaamme ensimmäisen tankin. Matkalla tutkin karttaa ja paikannamme Seitsemisen kansallispuiston luontokeskuksen sekä Helvetinjärven kansallispuiston sen läheisyydestä. 

Suuntaamme ensin Tampereelle. Tapaamme keskustassa ystäviä Valo-kahvilassa ja sateen sopivasti taottua palaamme autolle. Matka jatkuu suljetun luontokeskuksen pihaan. Syömme makaroonisalaattia ja tutkimme karttaa metsästäen sopivaa pikkutietä autolle ja teltalle yöksi. Pienoisen suunnistuksen jälkeen se löytyykin. Automme ei kuitenkaan ole mikään suunnaton maasturi joten pitkälle ei voinut ajaa. Teltan pystytettyämme kävimme kävelyllä kauniissa metsäluonnossa ja haimme vielä kilometrin päässä sijainneen geokätkönkin. 

Ilta oli lämmin ja kaunis. 

Kesän loppu - End of the summer

For all all my non-finnish speaking friends, I am sorry but this will be in Finnish. You can still look at the pretty pictures. Hope you enjoy them!

Teimme kesäretken Helvetinjärvelle ja Saariselälle Urho Kekkosen Kansallispuistoon kämppikseni Lauran kanssa. Olen kirjoittanut matkastamme jo valmiiksi mutta kuvia en ole vielä muokannut ja siinä tulee kestämään hetki. Pahoittelen sitä jo etukäteen. Neulanreikäkuvia otin myös matkan varrelta ja niissä kestää vielä pidempään että minulla on aikaa kehittää ja skannata filmit. Kärsivällisyyttä!

Seitseminen

We arrived at Seitseminen national park just before seven. Tunasalad
at the site and then we will look for a place for our tent.

The end of the summer as we know it

It is time to end this summer with a blast! We are leaving for the wonderful finnish nature tomorrow and will be hiking, walking and photographing for the next two weeks. We plan to see at least Helvetinjärvi and some parts of Urho Kekkonen's national park. Photographies will be plenty! Deep tired sleep in tents! Nature and untouched wilderness populated only by flora and fauna and multitudes of other hikers!

When we have survived the bugs and the rains, I will report to you again. I doubt there will be posts during the trip. The results you can see here in my travel blog when I have recovered enough to post them!

http://www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/helvetinjarvi/Sivut/Default.aspx
http://www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/urhokekkosenkansallispuisto/Sivut/Default.aspx