11.8. Kuudes päivä

11.8.2012 Kuudes päivä

Pidämme jonkinlaista kirjaa matka-ajoistamme, jotta saa hieman kuvaa miten paljon meillä menee aikaa mihinkin matkaan. Maasto tientenkin vaikuttaa sekä väsymys. Aamulla kuljemme hitaammin kuin päivällä. Lounaan jälkeen tahti yleensä kohenee ja illalla alkaa jo lihakset huutamaan armoa siinä määrin, että vaatii lähinnä masokistista jääräpäisyyttä päästä eteenpäin. Päivätahtimme ei ole kova, olen asettanut satunnaisen kahdeksan kilometrin tavoitteen päivälle. Pidämme reilusti taukoja. Juomme kylmää kahvia ja syömme energiapatukoita, tai vaan juomme vettä tai minä valokuvaan kauniita maisemia. 

Kiitämme Suomunlatvan laavua ja suuntaamme kohti Suomunruoktun autiotupaa ja museokämppää. Matka sujuu kätevästi mutta kävelemisen zen on kateissa ja juttelemme sekä lauleskelemme matkan aikana. Ruoka tekee iloiseksi ja törmäämme jälleen matkaajiin. He olivat päivän aikana kulkeneet jo 15 kilometria ja pohtivat jatkavatko toisen samanmoisen… huh! Onneksi vaeltaminen ei ole kilpailu vaan elämys, jokainen omalla tahdillaan. 

Heti tuvalta lähdettyämme tulee joen ylitys, joka ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Kolme märkää kenkää myöhemmin olemme museomökin pihassa ja kuivaamme jalkineita ärsyyntyneenä, mutta naureskellen. Voittajaksi osoittui koirankuivauspyyhe jonka olin ottanut mukaan. Mikrokuituinen liina imi kosteanakin hyvin vettä kengistä ja kuivat sukat sekä talkki hoitivat loput. 

Päivän loppuosuus on mäkistä havumetsää. Kelot ja lahonneet puut tekevät metsästä jotenkin taianomaisen, odottelen vain näkeväni vilauksen peikoista tai keijuista. Vilkas mielikuvitus, sitä riittää! 

Tammakkolammen varaustupa löytyy helposti, siitä Kopsusjärven tulipaikalle on kuitenkin hieman sotkuisempi polkuviidakko. Kaunis soinen maasto vaatii varovaista kulkemista ja ilta pitenee. Löydämme paikan lopulta hyvin ja järvi odottaa peseytyjää! Saan rakovalkean sytytettyä ja ensimmäinen uskaltaa järveen. Itse seuraan perästä ja totean että nyt ei kykene, peseydyn pikaisesti mutta uimisen jätän väliin! Puhtaammissa iltavaatteissa rakovalkea on kaunis ja tunnelma rauhallinen. Kuvaan jonkin verran yökuvia ja kiroan, ettei jaksa kantaa jalustaa mukana tällaisella reissulla. Kauniit kuvat saavat minut kuitenkin hyvälle tuulelle ja uni tulee hyvin. 

Metsän keskeltä löysimme kivisen maan.

Ooh, tummat oksat vastavalossa!

Tunturit taivaanrannassa dramaattisilla pilvillä, siihen ei vaan kyllästy. 

Yökuvauksen tunnelmat ovat aina mystisiä! Näistä on sen kummemin turha avautua, nauttikaa jos olette nauttiaksenne.

10.8.2012 Viides päivä

10.8.2012 Viides päivä

Aamu alkaa lämpimällä kahvilla ravintolassa. Paikka on ihastuttava suloisuudessaan ja henkilökunta aivan yhtä mukavaa kuin eilenkin. Vieressä sijaitseva kansainvälinen kultamuseo maksaisi 8e ja vieressä olisi pieni Tankavaara sekä iso Tankavaara. Museon lupaillaan olevan ainoa kansainvälinen kultamuseo mutta hinta jättää opiskelijat hieman varuilleen, ja se jää tällä kertaa näkemättä. 

Koiliskairan luontokeskuksen henkilökunta on mukavaa. Saamme vinkkejä reitistä ja luonnosta ja he näyttävät pelkästään meille puolen tunnin videon Koiliskairan alueesta. Keskuksen perusnäyttely kertoo alueen luonnosta ja historiasta ja tutkimme looppien läpi hyönteisiä sekä biologisen museon mieleentuoviin luontoskenaarioihin. 

Suuntaamme siis kohti Saariselän Tunturikeskusta. Siellä tankkaamme vielä kahvit, sekä jätämme reittisuunnitelmamme. 

Tässä se on! Nyt lähtee tytöt tunturiin! Öitä teltassa ja rankkaa kävelyä päivät! Pussiruokaa ja kaunista luontoa! Poroja! Reittisuunnitelmamme mukaan kulkisimme Niilanpään poroerotusalueelle ja päivätuvalle, siitä Nillanpään ja Rautupään kautta Rautulammen autiotuvalle, Suomenruoktulle, Kopsusjärvelle, Kopsusjärventielle ja Ruijanpolkua takaisin Kiilopään Tunturikeskukseen. 

Niilanpään päivätupa maastokartalla

Päivätupa tarjosi meille vettä sekä suojaisan paikan ruokailulle. 

Innostusta on ilmassa pakatessamme kamoja, hieman jännittääkin. Onhan sitä viimeksi ollut luonnon keskellä partiossa ja minä en ole vielä tunturille kiivennytkään. Olkoonkin etteivät matkan varrella olevat tunturit mitään korkeimpia ole, maisemat kauniilla ilmalla ovat varmasti sen mukaisia! Jännittää myös hieman miten jaksamme, kaupunkilaisena kun olen tottunut lähinnä kävelemään kapakasta toiseen. 

Aurinkolasit jäivät.

Laura ja rinkka tunturissa. 

Tunturin laella todellakin maisemat palkitsevat koko nousun. Puolipilvinen päivä avaa eteemme majesteettiset maisemat tunturihuippuineen, pilvineen ja karuna varvikkona. Korkealla tuntuu aina kuin taivas olisi lähempänä, suurempi ja valtaisampi. Ei ole rakennuksia varjostamassa tai metsää sitä kätkemässä. Lähes koskematonta luontoa niin pitkälle kuin näkee ja se kaikki on meille juuri tänään! Ehkä myös hyttysille, poroille, myyrille, linnuille ja muille retkeilijöille… joiden tapaamista odotankin mielelläni, mutta myös kauhulla. Tarinat vinkuvista kaupunkilaisista laavuilla soivat korvissani mutta ne unohtuvat nopeasti. 

Tunturissa taivas on suuri

Minne polku johtaakaan

Polkua on vaikea seurata tunturissa. Emme kulje merkittyä polkua vaan pienempää reittiä, jotta pääsemme sinne minne haluamme. Käännymme etsimään pientä polkua kartan lupaaman puron varrelta, mutta mitään polkua emme kyllä löydä… merkitty risteävä polku on takanamme ja kuljemme sitkeästi eteenpäin kunnes tajuamme että emme taidakaan olla ihan siinä missä kuvittelimme. Ei ole todellista! Ensimmäinen päivä tunturissa ja heti eksymme! Emme kuitenkaan ole kaukana mistään ja tunnelma on niin korkealla, että paniikki ei edes tule mieleen. Rinteestä saamme sen verran kenttää, että saan sijaintimme puhelimen GPS:llä ja ymmärrämme missä olemme. Päätämme suunnata kohti Suomunlatvan laavua, joka on lähempänä kuin alkuperäisen suunnitelman mukainen autiotupa. Haravoimme ympäriinsä, kunnes ymmärrämme että emme ole vielä siellä, seuraamme jokea pidemmälle. Ei nyt ihan mennyt niin kuin Strömsössä! Väsyneen silmissä ei ole kauniimpaa näkyä ollutkaan kuin halkovaja ja laavu koivikkoisessa rinteessä! 

Suomunlatvan laavu maastokartalla

Päätämme sitkeästi tehdä ensin puutöitä, jotta pääsemme laittamaan ruoan lämpimän nuotion ääreen. Paitsi ettei sekään ollut ihan eilinen kun kirvestä on heilutellut ja lopputuloksena löydän kaksi ihastuttavaa vesikelloa kämmenestäni. Sisulla siitä kuitenkin selvisimme ja nukuimme yön laavussa vatsa täynnä ruokaa.

Väsyneen retkeilijän onni

Yö paljasti mahtipontisen kuun

Lopuksi vielä kerron että minulla on heikkous tupasvilloihin. Jostain syystä koen ne mitä sympaattisimmiksi kasveiksi. Tähän saattaa vaikuttaa se että lapsena minulla oli vain hieman repeytynyt juliste peikoista jotka keräsivät tupasvilloja ja tuijotin sitä usein (se ehkä selittää jotain...) Onneksi tällä reissulla villoja ehti kuvaamaan usein!

Tupasvilla. Missä peikot?

9.8.2012 Neljäs päivä

9.8.2012 Neljäs päivä

Oulusta matka jatkuu kevyesti tietä pitkin. Rokki raikaa metallisemmin ja ennen kuin huomaammekaan olemme Suomen ja Ruotsin rajalla! Mitä! Rovaniemelle piti mennä eikä Ruotsiin! Äkkiä takaisin! Suomi, älä jätä! 

Tarkemman kartan luvun jälkeen löydämme jälleen oikealle tielle ja ajamme kohti Rovaniemeä. Parikymmentä kilometriä ennen pohjoisinta rautatieasemaa huomaamme kyltin 

hiidenkirnuista. Sinne! Jääkautisia muodostelmia röykkiöittäin! Netti kertoo niiden sijaitsevan Rautiosaaren kylässä, jonne olisi takaisinpäin matkaa jo melkoisesti. Huoltamollakaan ei meitä osata neuvoa, siellä niitä on metsässä. Päätämme jättää hiidenkirnut toiseen kertaan ja suunnata alkuperäisen suunnitelman mukaan kohti Koiliskairan luontokeskusta. Keskus on jo suljettu, mutta sen vieressä Tankavaarassa on Kultakylän leirintäalue. Parkkipaikka, vessat ja suihku kutsuvat meitä ja ajamme perille. 

Kultakylä on pieni mutka nelostieltä jossa ei paljoa sijaitse. Leirintäalue, mökkejä, sauna, pieni julkisivumainen lännenkylää muistuttava keskus. Vastaanotto löytyy ravintolasta ja paikka on sisältä vielä kitchsisempi kuin ulkoa! Telttapaikan laskuttaa valkopartainen hattupäinen vanha mies, joka on kuin suoraan elokuvasta. Saatuamme teltan pystyyn ja sankaroituamme ruoan nukumme onnellisesti. 

Paikassa on vanhan lännen tuntua!

Tämä biisi tuli paikasta elävästi mieleen:

8.8.2012 Kolmas päivä

8.8.2012

Nukumme pitkään ja koleassa kelissä pakkaamme auton. Suuntana on Jyväskylä ja sieltä Varpaisjärvelle tutkimaan Helvetinkattilaa. Ensin kuitenkin markettiin. Yöllä totesin viisitoista vuottta vanhan makuupussini nähneen nyt viimeiset päivänsä ja haluan uuden ja lämpimämmän makuupussin. Tiedustelujen ja googlauksen jälkeen päädymme Prismaan. 

Lainaamme Jyväskylästä keittiötä ja laitamme vaatimattoman ruokamme. Sade seuraa meitä ja sääennusten mukaan idässä sataa koko päivän. Haluamme jonnekin sateensuojaan nukkumaan emmekä Varpaisjärven pikkutielle värisemään, joten alamme kehitellä uutta suunnitelmaa. Puheissa käyvät jo Vaasa, pohdimme myös kevytsateista Viitasaaren leirintäaluetta ja tunnelma on huvittunut. Mielensämuuttajien kerho on täällä taas! 

Matkalla kohti massiivista pilveä.

Autossa kuitenkin päätämme jatkaa matkaa. Suunnitelmissa olisi pyytää majoitusta Oulun läheltä tai pystyttää teltta Tupoksen ABC:n pihaan jossa caravaanaritkin yöpyvät. Rokki raikaa ja tunnelma on katossa, ja sade jää etelään. Pääsemme nukkumaan sisätilaan - lämmin tila ja suihku ovat luksusta jo tässä vaiheessa reissua. 

Auringonlasku häikäisee.

7.8.2012 Toinen päivä

7.8.2012

Seitsemisen luontokeskus antoi hyviä vinkkejä mihin majoittua, ja mikä retki sopii meille. Ajoimme Helvetinjärven kansallispuistoon ja teimme leirin Haukkajärven leirintäalueelle. Pirkanmaan Riviera sanovat ja kaunis oli hiekkaranta. Päivän tavoite oli Helvetinjärvi ja Helvetin kolu. Matkaa olisi 5,5 kilometria suuntaansa ja varusteet ovat uudet ja tuntemattomat. Alkumatka sujui kevyesti mutta nopeasti huomasi etteivät lihakset ole tottuneet tällaiseen työhön - jalat maitohapoilla sai kiivetä juurakkoista polkua ja liukkaita pitkospuita. Portaita oli kivistä, tukista ja puusta. Polku kulki kuruja ylös ja alas, maasto on muotoutunut 200 miljoonaa vuotta sitten maanliikkeiden myötä. Maasto on paikoittain soinen ja kaareutuneita polkuja reunustavia norjia puita on paljon. Mahtavat vanhojen puiden juurakot nousivat väärässä kulmassa myrskyjen jäljiltä ja ruokkivat mielikuvitusta peikkojen alisesta maailmasta. 

Lopulta kiipesimme Helvetin kolun reunalle. Jyrkänteet ovat korkeita ja maisemat kaiken kulkemisen arvoisia. Pitkä kurujärvi avautuu majesteettisena lämpimänä päivänä. Kuljemme vielä pitkät portaat Helvetinjärven rantaan päivätuvalle. Sen nuotiopaikalla pienessä tihkussa saamme laitettua lämpimän lounaan. Nautimme hiljaisuudesta ja komeista maisemista. Niissä on jotain synkkää mutta samalla elävää. 

Helvetinjärven lumpeet sateessa. 

Maistiaisia erämaaluonnosta.

Kenet laulamme suohon?

Komea mahtava Helvetinjärvi.

Tämä on vakava paikka!

Toiset jaksaa hymyillä!

Helvetinkolu

Helvetinjärvi synkkänä tihkusateessa.

Sateen ajamana matkaamme takaisinpäin. Niksautin polveni kulun paikkeilla noustessani geokätköltä. Jalkaa särkee, mutta se ei ole pahasti vahingoittunut joten jatkamme matkaa alkuun hitaammin ja varovaisemmin. Ei sirkustemppuja minulle! Pidämme edelleen taukoja tarvittaessa, mutta matka alkaa saamaan zenmäistä tunnelmaa. Ajatukset keskittyvät vain askelmiin ja maastoon, ajoittaisiin muihin asioihin, mutta luonto ja kulkeminen vievät suurimman osan kaikesta. 

Perillä pääsemme makkaratulen ääreen lämmittelemään, vaihtamaan vaatteita ja suojaan sateelta. 

Teltassa on yöllä kylmää ja kosteaa. Lihakset särkevät. 

6.8.2012 Ensimmäinen päivä.

6.8. 2012

Pääsemme liikkeelle melko myöhään aamuisten toimien vuoksi. Tunnelma on katossa, vaikka suurta lähtemisen tunnetta ei synny. Olemme kuitenkin matkalla. Palautamme tarpeettomia ostoksia ja tankkaamme ensimmäisen tankin. Matkalla tutkin karttaa ja paikannamme Seitsemisen kansallispuiston luontokeskuksen sekä Helvetinjärven kansallispuiston sen läheisyydestä. 

Suuntaamme ensin Tampereelle. Tapaamme keskustassa ystäviä Valo-kahvilassa ja sateen sopivasti taottua palaamme autolle. Matka jatkuu suljetun luontokeskuksen pihaan. Syömme makaroonisalaattia ja tutkimme karttaa metsästäen sopivaa pikkutietä autolle ja teltalle yöksi. Pienoisen suunnistuksen jälkeen se löytyykin. Automme ei kuitenkaan ole mikään suunnaton maasturi joten pitkälle ei voinut ajaa. Teltan pystytettyämme kävimme kävelyllä kauniissa metsäluonnossa ja haimme vielä kilometrin päässä sijainneen geokätkönkin. 

Ilta oli lämmin ja kaunis. 

Kesän loppu - End of the summer

For all all my non-finnish speaking friends, I am sorry but this will be in Finnish. You can still look at the pretty pictures. Hope you enjoy them!

Teimme kesäretken Helvetinjärvelle ja Saariselälle Urho Kekkosen Kansallispuistoon kämppikseni Lauran kanssa. Olen kirjoittanut matkastamme jo valmiiksi mutta kuvia en ole vielä muokannut ja siinä tulee kestämään hetki. Pahoittelen sitä jo etukäteen. Neulanreikäkuvia otin myös matkan varrelta ja niissä kestää vielä pidempään että minulla on aikaa kehittää ja skannata filmit. Kärsivällisyyttä!

Seitseminen

We arrived at Seitseminen national park just before seven. Tunasalad
at the site and then we will look for a place for our tent.

The end of the summer as we know it

It is time to end this summer with a blast! We are leaving for the wonderful finnish nature tomorrow and will be hiking, walking and photographing for the next two weeks. We plan to see at least Helvetinjärvi and some parts of Urho Kekkonen's national park. Photographies will be plenty! Deep tired sleep in tents! Nature and untouched wilderness populated only by flora and fauna and multitudes of other hikers!

When we have survived the bugs and the rains, I will report to you again. I doubt there will be posts during the trip. The results you can see here in my travel blog when I have recovered enough to post them!

http://www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/helvetinjarvi/Sivut/Default.aspx
http://www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/urhokekkosenkansallispuisto/Sivut/Default.aspx