Monday, December 31, 2012
Saturday, December 29, 2012
29.12 Suufilaiset mysteerit
Tie derwissien mysteereihin käy Rumin runojen kautta.
Voi sitä nilkkojen särkyä illalla! Onneksi moderni lääketiede auttoi
ja särkygeeli riensi uneni turvaksi.
Aamu oli tokkurainen ja sateinen. Tänään fleese, kuoritakki sekä
hanskat olivat tarpeen. Suunnitelmamme mukaisesti aloitimme päivän
Yerebatan Sarayi:sta, hämmentävästi lontooksi cistern. Kyseessä on
336:n pylvään tukema maanalainen bysanttiaikakauden vesisäiliö joka on
myös suosittu nähtävyys. Pylväiden lomassa niukan tunnelmavalaistuksen
keskellä kulki erilliset kävelytiet. Pohjalla on hieman vettä, suuria
kaloja, pieniä kaloja ja lukuisia toivomuskolikoita. Kolmijalkaa ei
tietenkään ilman erillismaksua saanut viedä sisälle (en uskaltanut
kysyä paljonko olisi professionaalikuvaus kustantanut) joten vietin
puolet ajastani polvillani tukeutuen kameran kanssa kaiteisiin.
Tila oli majesteettinen, mielikuvitusta ruokkiva ja historiallisia
salaisuuksia vihjaileva. Tutustuimme kahteen medusan päähän jotka oli
paikkaan jostakin ryöstetty korinttilaispylväiden osiksi. Mahtoi olla
terapeuttista hukuttaa noidan päät veteen, ainakaan emansipaatiota
parempaa syytä ei historiankirjoitus tunne.
Turkkilaisen kahvin ja ottomaanien linnunpesiä muistuttavien herkkujen
jälkeen siirryimme kohti Pera Palace hotellia Uuden Istanbulin
puolella.
Nyt oli kaikki suurkaupungin limanuljaskapiskit änkeneet samaan
ratikkaan kanssamme sillä menessä minä hermostuin yhteen ja
palatessamme seuralaiseni toiseen. Ruuhkassa nylkyttävä luolamies ei
todellakaan ole miellyttävää matkailua mutta onneksi aina voi jäädä
pois aiemmin ja kävellä hieman enemmän. Suomalainen kiroiluryöppy kun
tuskin viihdyttäisi muita matkastajia!
Pääsimme kuitenkin maailman toiseksi vanhimman metron kyydissä
oikeille kulmille ja melkein vahingossa löysimme itsemme Galata
Mevlevihanesista, entinen mevleviläinen dervissien lodge joka on juuri
kunnostettu museoksi. Museo oli varsin informatiivinen ja sisälsi
paljon esineitä ja tietoa suufilaisuuden ja dervissien historiasta.
Mystinen islamin suuntaus keskittyy eri koulukuntiin ja loosseihin.
Inititaatioon kuului kolmen päivän omistautumisen osuus jonka jälkeen
alkoi 1001 päivän koulutus ja elämä. Koulutukseen kuului arkisen työn
lisäksi suuri joukko taiteita ja kirjallisuutta. Suuntaus on saanut
alkunsa Rumi:n runoudesta ja hänen seuraajistaan ja museo antoi
muutaman säkeen esimerkiksi näistä upeista helmistä. Mun pitää löytää
itselleni kirja niitä!
Mystiikan huipentuma on tietenkin dervissien tanssima seremonia jossa
tanssija paikallaan pyörimällä kanavoi taivaasta rakkautta ihmiselle.
Loput voimmekin lukea Corto Maltesen albumeista.
Tästä näyttää tulevan pitkä postaus joten jatkan myöhemmin.
Välikevennyksenä fakta Turkista:
90% turkkilaisista miehistä aloittaa keskustelun lauseella "You have
nice hair, where are you from?" Tämä liittyy vilkkaisiin
turistialueisiin jossa olemme liikkuneet.

Friday, December 28, 2012
28.12 Istanbul
Kuu on suurempi Marmaran yllä ja Istanbulin yöt ovat lämpimiä.
Torstai kului lähes kokonaan matkustamiseen. Turusta Espooseen oli
nollakeli ja vasta matkalla alkoi valaistua. Radio varoitteli suuresta
sekaannuksesta Helsinki-Vantaalla mutta sotku oli selvästi siivottu
pois meidän edestämme. Hyppy Riikaan oli lyhyt ja uninen,
lentokentällä odottelimme kahden tupakan verran ja aatuimme uudelleen
koneeseen kohti Istanbulia. Komea auringonlasku hiveli ikkunapaikan
saaneita, me muut luimme kirjaa.
Ataturkin kenttä oli melko selkeä, passintarkastukseen toki piti
jonottaa tovi. Matkalaukkuja taas jonotimme kaksi tovia mutta
uskollinen möhkömme saapui perille penkomatta. Pisteet Finavialle,
kerrankin näin.
Kuten olimme aiemmin tutustuneet, paikallinen julkinen liikenne on
simppeli ja halpa. Matka vanhaan kaupunkiin tuntui silti jaloissa
sillä ratikkamatkan seisomisen jälkeen kävelimme pikkukatuja melkein
tunnin ennen kuin ovimiesten ystävällisellä opastuksella löysimme
hostelliimme. Laukun hylättyänne suuret suomalaiset metsästäjät
lähtivät ruoanhakuun... ja onnistuimme loisteliaasti. Tuoreita
vihanneksia, säilöttyjä vihanneksia, jugurttia,
pomegranaattikastiketta, vaikka mitä.
Matkakumppanini sai unta helposti, minä taas kukuin lämpimässä
yhteishuoneessa seinän takaisen pölinän rytmissä. Lopulta uni
kuitenkin voitti.
Aamu tulee aina liian aikaisin mutta onneksi voi herätä suoraan
aamiaiselle. Kattoterassi tarjosi sokkeloisen näkymän ja jopa
vuosinaan palatseista kaukaisuudessa.
Aloitimme turisteeraamisen hyvillä mielin. Teestä, bussiretkistä,
veneretkustä ja kirjoista kieltäydyttyämme tutustuimme Sinisen
Moskeijan pihaan. Moskeija oli turisteilta suljettu keskipäivän
rukouksen ajaksi joten etsiydyimme kauppakorttelikujien kautta
lounaalle ennen uutta yritystä. Kunnioittavasti hui päässä ja takki
pitkähihaisena pakkauduimme satojen muiden ihmettelijöiden kera
1600-luvulla rakennettuun mahtipontiseen moskeijaan.
Minua ihmetytti miten monen vierailijan päästä huivi katosi heti kun
asuvahdeilta vältyttiin. Eipä tämä minunkaan pyhä tilani ole, mutta ei
se minulta ole pois kunnioittaa muita. Rakennus itse oli massiivinen
ja kaunis. Valtavaa keskikupolia ympäröivät lukuisat lasi-ikkunat ja
matalalla roikkuvat suuret kynttelikkövalot vain korostivat ihmisen
pienuutta. Saman katon alla kuuli melkein mitä tahansa kieltä,
rukoilijoista näimme lähinnä selät.
Huh! Vaeltelimme jälleen Sultanahmetin takaisille kujille kahvin
toivossa. Sen nautittuamme kävelimme salmen rantaan ja huomasimme
istuvamme pikkubussin penkillä odottamassa kahden tunnin venematkaa
joka meille edullisesti onnistuttiin kauppaamaan. Se ei ollut virhe
sillä tunnelma auringon laskiessa Marmatin meren yllä rikkonaiaiin
pilviin oli kokemisen arvoinen. Takaisin tullessa aluksella
luukutettiin paikallista dancelistaa ja valoletkujen loisteessa
ihailimme miljoonakaupungin kirkkaita rantoja.
Suunnittelimme kävelevämme takaisin hostellille mutta Istanbul päätti
toisin ja ajauduimme Suuren Basaarin kautta lähtöpisteeseemme. Tästä
viisastuneena hyppäsimme ratikalla muutaman pysäkin kohti hostellimme
viereistä ravintolakatua. Tänään arpa suosi grillattuja kasviksia eli
veg table kebabia. Munakoiso sai nyt virallisen hyväksynnän olemassa
ololleen, se pitää vain grillata kiviuunissa!
Otimme itseemme miten tylysti kulkukissaa jouduttiin ravintolan
terassilta häätämään ja astuimme oluelle vastapäiseen
anniskelulaitokseen jossa nyt tätä kirjoittelen.
Tänään luulisi unen maistuvan!

Thursday, December 27, 2012
Lentokentällä
Radiouutiset peloittelivat suuresta sotkusta ja ruuhkasta
Helsinki-Vantaan lentokentällä. Ykkösterminaalin autioilla käytävillä
tästä ei ollut vilaustakaan.
Lento Istanbuliin menee Riikan kautta. Pyrin päivittämään tunnelmia
matkan varrelta sen mukaan miten pääsen netin äärelle!

Monday, December 17, 2012
Theme song for the week
This is my theme song for the week!
http://www.youtube.com/watch?v=BOG8emH4Ab8
27th of December we travel to Istanbul. I might update something on the way but probably you get the whole trip after I get home January 7th.

Subscribe to:
Posts (Atom)